Sisäinen linkitys

Sisäinen linkitys on yksi tärkeä hakukoneoptimoinnin osa-alue.

Kuten varmasti tiedät, linkit ovat tärkeitä hakukonenäkyvyyden kannalta. Ulkoiset linkit eli muilta sivustoilta tulevat linkit ovat erittäin merkityksellisiä – mutta niihin ei voi helposti itse vaikuttaa, sillä omien sivujensa linkkiä ei voi noin vain saada ulkopuolisille, toisten omistamille sivustoille.

Sisäisiin linkkeihin voit kuitenkin itse vaikuttaa!

Mitä ovat sisäiset linkit?

Sisäisillä linkeillä tarkoitetaan linkkejä, jotka ovat omilla sivuillasi ja johtavat jollekin toiselle sivullesi tai blogiartikkeliin. Ne ovat siis linkkejä, joita klikkaamalla kävijä voi siirtyä sivustollasi sivulta toiselle, siis oman sivustosi sisällä.

Sisäisellä linkityksellä ei tarkoiteta pelkästään valikon linkkejä, vaan myös sisällössä olevia linkkejä. Näitä voit itse lisätä sopiviin kohtiin.

Sisäiset linkit vaikuttavat hakukonenäkyvyyteen. Sisäinen linkitys jää kuitenkin valitettavan usein hyödyntämättä, vaikka se on tärkeä osa hakukoneoptimointia – ja kaiken lisäksi helppoa ja ilmaista.

Google näkee sisäiset linkitykset. Niiden avulla Google hahmottaa, miten eri sivut ja artikkelit liittyvät toisiinsa. Sivut, joille on paljon linkkejä, ovat yleensä arvokkaampia kuin ne, joihin ei ole linkkejä. Mutta myös se vaikuttaa hakukonenäkyvyyteen, klikataanko näitä linkkejä.

Monessa blogissa näkee sivupalkissa tai artikkelin alareunassa linkkejä aiheeseen liittyviin artikkeleihin – ja se on toki hyvä asia.

Nämä eivät kuitenkaan välttämättä riitä, vaan myös tekstiin kannattaa laittaa sopivia linkkejä – ja muotoilla linkit teknisesti oikein, jotta niistä saa parhaan mahdollisen hyödyn.

Mitä hyötyä sisäisistä linkeistä on?

Sisäiset linkit kertovat tärkeitä asioita sekä käyttäjille että hakukoneille. Käyttäjä löytää helposti aiheeseen liittyviä hyödyllisiä linkkejä, ja hakukone puolestaan näkee sivustorakenteen: miten eri sivut ja artikkelit liittyvät toisiinsa, ja mikä niiden “arvojärjestys” on.

Ohjaa kävijät tutustumaan sisältöön tarkemmin!

Sisäiset linkit ohjaavat kävijää

Sisäisten linkkien avulla voit ohjata kävijää eteenpäin sivustolla toivomaasi suuntaan.

Sisäisten linkkien avulla autat kävijää tarjoamalla kontekstiin liittyvää tietoa. Voit linkittää yhdestä artikkelista toiseen artikkeliin, joka liittyy samaan aiheeseen: näin tarjoat kävijälle mahdollisuuden lukea lisätietoa aiheesta.

Sisäiset linkit pienentävät poistumisprosenttia

Mitä enemmän kävijä klikkailee sivuillasi linkkejä ja sitä kautta tutustuu sivuihisi ja käyttää siellä aikaa, sitä parempi sivusto on myös Googlen silmissä. Kun Google näkee, että kävijät viihtyvät sivustollasi, se pitää sivustoasi entistä arvokkaampana ja nostaa sitä hakutuloksissaan.

Sisäiset linkit tärkeimmille sivuille parantavat niiden hakukonenäkyvyyttä

Pyri rakentamaan linkkejä erityisesti sellaisille sivuille, joiden hakukonenäkyvyyttä haluat parantaa. Vaikka haluatkin ohjata kävijöitä kohti yhteydenottoa tai ajanvarausta, muista myös ohjata kävijöitä (ja hakukoneita) löytämään tuotteesi tai palvelusi.

Kun siis vaikkapa kirjoitat blogikirjoituksia, laita niistä linkkejä vaikkapa palveluihisi tai niihin tuotteisiin, joihin kyseinen teksti voisi liittyä. Näin blogiartikkelisi keräämä suosio eli “linkkimehu” valuu myös myös tärkeisiin palvelu- tai tuotesivuihin.

Linkitysten toteutus teknisesti

Linkkien teksteissä kannattaa käyttää kohdesivun/artikkelin avainsanaa. Mutta luonnollisesti, ei väkisin. Pääasia on, että teksti on käyttäjän kannalta helposti luettavaa ja ymmärrettävää. Linkkejäkään ei siis saa ylioptimoida – siitä saattaa olla haittaa.

Jos et ole tutustunut avainsanoihin, lue niistä lisää täältä >>

Vaikka seuraavassa esimerkissä on “ei näin” -kohtia, älä noudata niitä kirjaimellisesti ja joka ikisessä linkissä. Myös noita “ei näin” -kohtia saa olla olemassa – kunhan muistat käyttää myös tuota “oikeaoppista” menetelmää, joka sisältää myös avainsanan ja joskus toimintokehotteenkin:

Esimerkki erilaisista linkityksistä

Tässä on esimerkki lauseesta, jonka yhteydessä on linkki toiseen artikkeliin. Tavoitteena on, että kävijä klikkaisi linkkiä ja lukisi aiheesta lisää toisessa artikkelissa. Tavoitteena on myös, että se toinen artikkeli alkaisi löytyä yhä paremmin hakukoneissa.

Alleviivattu kohta esittää linkkiä, ja sana ”linkit” tai linkittämiseen liittyvät asiat ovat niitä, jolla toivon linkin takana olevan (linkittämiseen liittyvän) tekstin löytyvän hakukoneesta:

Ei näin:

Linkeillä on merkitystä. Lue lisää täältä >>

  • Lue lisää täältä -teksti ei sisällä avainsanaa. Tosin hakukoneet näkevät myös linkin ympärillä olevan tekstin.

Eikä näin:

Linkeillä on merkitystä.
https://www.osoite.jotakin/linkittämiseen-liittyvä-artikkeli

  • Pitkä linkkirimpsu näyttää tyhmältä (onko kirjoittaja ollut laiska kun on kopsannut vain linkin?) – url-osoitteen olisi voinut korvata jollakin sanalla tai lauseella, joka myös sisältäisi avainsanan. Toki hakukoneet näkevät myös osoitteessa olevan tekstin sekä linkin ympärillä olevan tekstin.

Eikä näin:

Linkeillä on merkitystä. Lue lisää tästä: https://www.osoite.jotakin/linkittämiseen-liittyvä-artikkeli

  • Sama kuin edellä: pitkä linkkirimpsu, ei avainsanaa. Plussaa toki toimintokehoite Lue lisää tästä.

Eikä näin:

Tässä artikkelissa kerron, että linkeillä on merkitystä.

  • Linkki ei sisällä avainsanaa, vaikka tässä kohtaa sen käyttö olisi ollut luonnollista.

Vaan näin (jos mahdollista):

Linkeillä on merkitystä.

  • Linkissä on avainsana.

Tai näin:

Linkeillä on merkitystä. Lue lisää linkkien merkityksestä!

  • Linkissä on avainsana, ja lisäksi tekstissä on toimintokehote.

Tai näin:

Linkeillä on merkitystä. Lue lisää linkkien merkityksestä!

  • Linkissä on avainsana, ja mukana on myös toimintokehote.

Käyttäjäkokemus, avainsana ja toimintokehote

Kun vaivaudut miettimään linkille tekstiä (etkä vain laiskasti kopioi jotakin url-osoitetta siihen linkiksi), saat tekstistä helppolukuisemman. Tällä on merkitystä käyttäjäkokemukselle ja sitä kautta myös hakukoneelle.

Linkissä oleva avainsana on hakukoneen kannalta tärkeä:

Avainsanan sisältämä linkki on Googlen mielestä PALJON tärkeämpi linkki kuin joku “Lue lisää” -linkki. Mutta tässä on kuitenkin varottava ylioptimointia.

Joskus linkin yhteydessä on hyvä olla myös toimintokehote – etenkin jos erityisesti toivoisit kävijän klikkaavan kyseistä linkkiä.

Kuvalinkit

Jos teet kuvista linkkejä, paranna hakukonenäkyvyyttä seuraavasti:

  • nimeä kuvat oikein jo omalla koneellasi ennen kuin siirrät ne palvelimelle (sisällytä avainsana tai aiheeseen liittyvää tekstiä kuvan nimeen)
  • optimoi kuva (pienennä oikean kokoiseksi jo omalla koneellasi ja tallenna oikeaan tiedostomuotoon)
  • kirjoita kuvan metatietoihin oikeat asiat (sisällytä avainsana tai aiheeseen liittyvää tekstiä)
  • kirjoita kuvalle kuvaava vaihtoehtoinen teksti (alt-teksti), joka mielellään sisältää myös avainsanan.

Seuraavista artikkeleista löydät lisää tietoa siitä, miten voit parantaa sivujesi hakukonenäkyvyyttä kuvien avulla:

Linkkien sijainti

Sivun alkuosassa olevat linkit saavat hakukoneiden silmissä enemmän painoarvoa kuin vaikkapa sivun lopussa olevat linkit. Tämän vuoksi älä jätä linkittämistä pelkästään artikkelin loppuun, jossa luettelet aiheeseen liittyviä artikkeleita.

Tärkeää linkityksessä

Tärkeää sisäisessä linkityksessä, kuten muissakin SEO-toimenpiteissä, on se, että linkitystä ei ole tehty vain hakukoneoptimoinnin vuoksi.

Linkit eivät saa näyttää siltä, että TÄÄLLÄ ON NYT VÄHÄN HAKUKONEOPTIMOITU.

Pääasia on, että muistat linkittää silloin kun se on tarpeen! Linkityksen yksityiskohdat ovat hienosäätöä – ei tarvitse saman tien lähteä muuttamaan sivuston jokaista linkkiä, mutta kun jatkossa muokkaat ja lisäät tekstiä, niin kannattaa huomioida se, miten ja mihin niitä linkkejä kannattaa ripotella.

Muista myös vanhat julkaisusi

Kun olet julkaissut uuden artikkelin, voit käydä lisäämässä joihinkin aiempiin artikkeleihisi linkin, joka johtaa tähän uuteen. Tee näin, mikäli nämä artikkelit liittyvät jotenkin toisiinsa.

Linkitykset tässä artikkelissa

Tämänkin artikkelin linkitykset olen toteuttanut yllä olevien periaatteiden mukaisesti:

  • lukija pääsee tietyistä linkeistä lukemaan lisätietoa aiheesta, sillä olen kirjoittanut siitä artikkelin
  • joissakin linkeissä on mukana avainsanoja
  • joissakin linkeissä on toimintokehotteita
  • artikkelin alkupäässä on tärkeitä aiheeseen liittyviä linkkejä
  • artikkelin loppupäässä on linkkejä aiheeseen liittyviin artikkeleihin
  • linkitän tietyistä aiemmista, hakukoneoptimointiin liittyvistä artikkeleista tähän uuteen artikkeliin.

Hakukoneoptimointiin liittyviä artikkeleja

Hakukoneoptimointi ja mittaus

Sisällön hakukoneoptimointi

Blogi ja hakukoneoptimointi

Avainsanat ja niiden käyttö

Pinterest-kuva: Paranna hakukonenäkyvyyttä linkeillä.

2 kommenttia

  1. Jami Arvonen 20.11.2019 at 09:17 - Reply

    Muutaman kerran olen sinuun törmännyt hakukoneissa mutta nyt vasta tulin tutustumaan sisältöösi. Muutaman blogiartikkelin luettuani kirjoitat helposti luettavaa ja ymmärrettävää tekstiä. Ja kaiken lisäksi vielä arvokasta sisältöä. 🙂

    • Miia Ylinen 21.11.2019 at 10:26 - Reply

      Kiitos Jami palautteestasi! Toivon, että blogini vinkit auttaisivat erityisesti pieniä yrityksiä siinä, miten voisi paremmin löytyä netistä, erottua siellä edukseen ja saada asiakkaita.

      Monet näkyvyyttä parantavat asiat ovat kuitenkin sellaisia, joita yrittäjä tai nettisivujen päivittäjä voisi tehdä helposti ja ilmaiseksi itse, jos vain tietää, mitä pitää tehdä.

      Myös sinun blogissasi näyttää olevan hyödyllistä tietoa samasta aihepiiristä, hienoa! Juuri tällaista tarvitaan!

Kommentoi tai kysy!