Kopioiko kilpailija kuvia nettisivuiltasi tai verkkokaupastasi? Näillä ohjeilla voit hidastaa ja vaikeuttaa kuvan kopioimista WordPress-sivuiltasi!
Kuvien kopiointi luvatta ei ole sallittua. Toisen nettisivuilla tai somekanavissa olevia kuvia ei saa kopioida ja eikä julkaista ominaan omilla sivuillaan tai omassa somessaan ilman lupaa. Vaikka sivuilla ja kuvissa ei olisi Copyright-merkkejä tai kopiointikieltoja, ei toisten kuvia saa silti käyttää. Kuten ei saa käyttää muutakaan sisältöä – ei tekstiä, videoita, mitään.
Sen lisäksi että kuvien (ja muun sisällön kopiointi) rikkoo tekijänoikeuksia, on se myös epäeettistä, noloa ja typerää. Netti on täynnä ilmaista tavaraa, jota saa käyttää omissa nimissään. Kuvapankkeja riittää vaikka kuinka, ja kuvien muokkaaminen onnistuu ilmaiseksi helppokäyttöisillä, maksuttomilla ohjelmilla, kuten Canvalla. Miksi siis olla nolo ja kopioida toisen tekemää työtä?
Tästä huolimatta kuvien luvaton kopiointi ja käyttö on hyvin yleistä. Kukapa viitsisi nähdä vaivaa omien kuvien teettämiseen ja muokkaamiseen, kun voi yhdellä klikkauksella napata sopivat kilpailjansa nettisivuilta?
Kuvien luvatonta kopiointia on mahdotonta estää, sillä se mikä on nettiin laitettu, siellä myös pysyy ja on kopioitavissa ja jaettavissa eteenpäin. Ei siis kannata laittaa nettiin mitään, minkä et halua leviävän ulkopuolisille. Huomioi, että myös erilaiset botit kopioivat kuvia ja muita sisältöjä. Kopioinnin takana ei välttämättänä ole yksittäinen ihminen.
Kuvien kopiointia voi kuitenkin hidastaa ja vaikeuttaa: jos kuvavaras ei saa kuvaa kätevästi hiiren klikkauksen kautta, saattaa hän luovuttaa ja etsiä kuvansa jonkun toisen sivuilta.
Tässä artikkelissa on muutamia keinoja, joilla voit vaikeuttaa kuvien varastamista.
Kiellä kuvien ja muiden sisältöjen käyttö
On ihmisiä, jotka kopioivat kuvia käyttöönsä tietämättä, että se ei ole sallittua. Ihan totta – on ihmisiä, jotka kuvittelevat, että koska kuva nyt on tuolla netissä, niin sen voi ottaa itselleen ja käyttää mihin haluaa, kun ei sitä ole erikseen kielletty.
Tällaisia tietämättömiä, mutta rehellisiä ihmisiä varten sivuille kannattaa lisätä selkeä kielto. Kieltolausekkeen voi laittaa vaikka joka sivun alareunaan (footeriin) tai vaikkapa kuvien yhteyteen, sivupalkkiin tai mihin tahansa. Esimerkiksi:
Kuvien ja tekstien kopiointi on kielletty.
Voit myös vedota tekijänoikeuslakiin.
Tämä siis tepsii vain rehellisiin ihmisiin. Muita varten voit kokeilla seuraavia keinoja:
Estä kuvan tallennus estämällä hiiren oikean painikkeen toiminta
Kuvavaras tallentaa kuvan kätevästi klikkaamalla kuvaa hiiren oikealla painikkeella ja valitsemalla Kopioi tai Tallenna:
Hiiren oikean painikkeen kautta tapahtuvan kopioinnin voi kuitenkin estää.
WordPressille on olemassa useita lisäosia, joista voit valita itsellesi sopivimman.
Huomioi aina lisäosan käytössä:
Valitse käyttämäsi lisäosat huolella, sillä ne ovat aina tietoturvariski: huonosti tehdyt, päivittämättömät, vanhentuneet lisäosat tarjoavat hakkereille helpon pääsyn sivuillesi. Vältä niitä lisäosia, jotka eivät ole aivan välttämättömiä. Kiinnitä lisäosan valinnassa seuraaviin asioihin:
- toimiiko lisäosa sinun WordPress-versiossasi ja käyttämiesi teeman ja lisäosien kanssa (jos ei, se saattaa sekoittaa sivut)
- kehitetäänkö/päivitetäänkö lisäosaa edelleen vai onko se jo vanhentunut (tietoturvariski)
- millaisia arvosteluja lisäosa on saanut, millaisia käyttäjäkokemuksia lisäosan sivulla lukee (jos hyviä – myös viime aikoina – se on hyvä juttu)
- onko tukea tarjolla (maksullista tai maksutonta), onko kysymyksiin tullut vastauksia
- ja muista, että valitset ja asennat lisäosat omalla vastuullasi. Poista turhat ja käyttämättömät lisäosat.
Hakutuloksista löytyy sekä maksuttomia että maksullisia versioita lisäosista, joilla voit estää hiiren oikean painikkeen käytön kopiointitarkoituksiin.
WP Content Copy Protection & No Right Click -lisäosa
Esimerkiksi WP Content Copy Protection & No Right Click -lisäosasta on olemassa maksuton ja maksullinen versio. Ilmaisversiolla hoituvat seuraavat asiat:
- hiiren oikealla painikkeella ei voi klikkaamalla tallentaa tai kopioida kuvia
- hiiren oikealla painikkeella ei voi kopioida muutakaan sisältöä
- jos kävijä klikkaa hiiren oikeata painiketta, hänelle tulee näkyviin haluamasi ilmoitus
- kävijä ei voi myöskään käyttää näppäinyhdistelmiä CTRL+A, CTRL+C, CTRL+X,CTRL+S tai CTRL+V.
Maksullisessa versiossa on huomattavasti enemmän ominaisuuksia, eikä hintakaan näytä tällä hetkellä päätä huimaavan. Esimerkiksi vesileiman lisääminen kuviin onnistuu.
WP Content Copy Protection
WP Content Copy Protection on myös toimiva, maksuton vaihtoehto.
Muitakin vastaavia lisäosia on
Myös muita vaihtoehtoja löytyy – Googlaa vaikkapa disable right click wordpress plugin ja valitse sopivin.
Kuvagalleria-lisäosassasi voi olla kopioinnin estävä ominaisuus
Esimerkiksi kuvagallerian tekemiseen tarkoitetun Envira Gallery -lisäosan kautta kuvien kopioinnin voi estää vastaavalla tavalla kuin yllä mainituissa sisällön kopioinnin estävissä lisäosissa. Lisäksi sillä voi tehdä vesileiman kuvan päälle.
Kopioinnin estäminen ilman lisäosaa
Jos et halua käyttää estämiseen lisäosaa, netistä löytyy myös valmiita koodinpätkiä, jotka hoitavat homman. Googlaa vaikkapa Disable right click wordpress without plugin.
Jos satut olemaan koodari, et tarvitse yllä olevia neuvoja.
Kuvan tallentaminen onnistuu edelleen kuitenkin esim. ottamalla screenshot. Myös sivujen lähdekoodista pystyy löytämään linkit kuviin, ja ne on mahdollista avata.
Kuvan tuunaaminen oman näköiseksi
Tämä ei ehkä sovi kaikkeen mahdolliseen käyttöön, mutta mieti, josko voisit tuunata kuvaa enemmän oman näköiseksi – logo, brändivärit, nettisivujen osoite tms. mukaan kuvaan. Tällaista kuvaa kilpailija ei käyttäisi. Esimerkiksi Canvalla voi tehdä jonkun kivan pohjan, jota voi hyödyntää vähällä vaivalla. Esimerkki:
Vesileiman lisääminen kuvaan
Kuvaan voi lisätä vesileiman, jonka ansiosta kuva ei ole enää pelkkä kuva, vaan siinä on sinun määrittelemäsi vesileima, esim. logo päällä. Vesileima on yleensä läpikuultava, jotta myös kuva näkyy. Harva tyyppi kopioi kuvan, jossa on kilpailijan logo, nimi tai nettisivujen osoite, ja käyttää sitä omilla sivuillaan. Mahdollista toki sekin on. Esimerkki vesileimasta:
Vesileiman voi tehdä lisäosalla
Aiemmin mainitun WP Content Copy Protection & No Right Click -lisäosan maksullinen lisäosa tekee kuviin vesileimat. Myös muilla lisäosilla on mahdollista lisätä vesileimoja. Esimerkiksi Image Watermark tai Easy Watermark -lisäosat tekevät kuviin vesileiman silloin, kun lataat niitä mediakirjastoon palvelimelle. Googlaa muita vaihtoehtoja esimerkiksi hakusanoilla image watermark wordpress.
Netissä on myös sivustoja, joissa vesileiman lisääminen onnistuu. Googlaa vaikkapa image watermark online, jolloin löydät erilaisia vaihtoehtoja.
Ja tietysti on myös Canva ja Photoshop ja muut kuvankäsittelyohjelmat, joilla saat lisättyä kuviisi vesileiman.
Onko kuviasi käytetty luvatta?
Googlen käänteisen kuvahaun avulla voit etsiä omien kuviesi kopioita.
Tämä seuraava ohje toimii tietokoneella. Jos tarvitset ohjeita käänteisen kuvahaun käyttöön puhelimella, löydät Googlesta ohjeet.
Googlen käänteinen kuvahaku tietokoneella
Mene osoitteeseen https://images.google.com/ ja klikkaa hakukentässä olevaa kameran kuvaa:
Liitä sitten näkyville tulevaan kenttään nettisivuillasi olevan kuvasi url-osoite:
Tai halutessasi voit ladata kuvan koneeltasi:
Googlen käänteinen kuvahaku näyttää tuloksissaan löytämänsä kuvat, jotka ovat samanlaisia kuin etsimäsi kuva. Jos kuvaasi ei löydy muualta netistä, tuloksissa saattaa olla vähän saman tyyppisiä kuvia – saman värisiä, samaa asettelua jne.
Mitä tehdä, kun kuva on kopioitu kilpailijan sivuille?
Kuvan luvaton käyttö rikkoo Suomessa tekijänoikeuslakia. Suomessa toisen tuotekuvia ei saa käyttää, mutta maailmalla mahdollisesti voi. Joissakin maissa, kuten Yhdysvalloissa, voi suojata kuvansa rekisteröimällä tekijänoikeutensa rekisteriin.
Jos kilpailija on kopioinut kuvasi, voit pyytää kuvan poistoa ja jopa vaatia korvauksia sen käytöstä.
Sen sijaan jos vaikkapa tyytyväinen asiakkaasi on kopioinut kuvan ja jakaa sitä blogissaan tai somessaan – ja siten mainostaa sinua – kannattaa kuvan antaa olla. Tällaisessa tilanteessa kuvan (luvattomasta) jakamisesta on sinulle hyötyä.
Lisätietoja kuvien käytöstä ja tekijänoikeuksista löydät esimerkiksi seuraavasta blogikirjoituksesta: Onko verkkokauppasi sisältöä kopioitu luvatta?
Brändisuojaaja™ –blogissa on myös paljon muuta hyödyllistä tietoa yrittäjälle ja verkkokauppiaalle.
Lue lisää kuviin liittyviä ohjeita ja vinkkejä:
Kuvan pienentäminen ja pakkaaminen
Päätä itse, mikä kuva sivuiltasi näytetään Facebookissa
8½ vinkkiä loistaviin somekuviin