Salon Hot Hair
Nettisivut kampaamolle

Nettisivut parturi-kampaamolle
Salon Hot Hair
“Sivut ovat saaneet paljon kehuja ulkomuodosta, helppoudesta ja nopeudesta. Koko prosessi sinun kanssa oli todella helppo ja sivut olivat julkaisuvalmiit ensimmäisen version jälkeen. Loistavaa työtä!”
Angelika Andreeva
Nettisivujen uudistus kampaamolle
Salon Hot Hair on pitkäaikainen asiakkaani, jolle sain suunnitella jo edellisetkin nettisivut kuusi vuotta sitten. Vuonna 2017 toteutetut sivut olivat vielä tänäkin keväänä toimivat ja hyvät – asiakkaat löysivät ne edelleen hyvin hakukoneista, vaikka alalla on alueellisesti erittäin kova kilpailu.
Yrityksen tarjoamat kampaamo- ja kauneudenhoitopalvelut olivat hieman muuttuneet ja yritysilmekin erilainen kuin ennen, joten nettisivujen uudistaminen tuli ajankohtaiseksi 2023.
Koska edelliset sivut olivat olleet varsin tehokkaat, ja yhteistyö sujui erinomaisesti näiden vuosien aikana, kampaamoyrittäjä valitsi uusienkin sivujen toteuttajaksi tutun tekijän.
Myös uudet sivut tehtiin WordPressillä.
Edellisiin sivuihin verrattuna uusien päivittäminen on hieman kätevämpää, kun työkalut ovat vuosien varrella kehittyneet entistäkin helppokäyttöisemmiksi.

Saavutetun hakukonenäkyvyyden säilyttäminen on tärkeää
Sivuja uudistettaessa oli tärkeää, että saavutettu erinomaisen hyvä hakukonenäkyvyys säilyy – ja paranee entisestään. Kävijöitä pelkästään Googlen orgaanisen haun kautta tulee tällä hetkellä parisen tuhatta kuukaudessa.
Saavutettu hakukonenäkyvyys huomioitiin siis sekä tekniikassa että sisällössä. Sivuja ei voitu vain räjäyttää atomeiksi. Samalla uusista sivuista tehtiin huomattavasti kevyemmät, vaikka sisältöä ja kuvia tuli hieman lisää.
Sivut olivat jo ennestään Seravon huippunopealla palvelimella.

Mitä kampaamon nettisivuilla pitää huomioida?
Kampaamon nettisivujen toteutuksessa on otettava huomioon kohderyhmät. Tässä tapauksessa pääkohderyhmiä ovat sekä asiakkaat, että potentiaaliset asiakkaat, jotka etsivät alueelta parasta parturi-kampaamoa.
Palveluvalikoiman, hinnaston ja ajanvarauksen tulee löytyä helposti ja nopeasti. Yhteystietojen ja sijainnin tulee olla selkeästi esillä. Kaiken pitää toimia nopeasti myös mobiilissa.
Kampaamon sivuilla myös ulkoasulla on suuri merkitys. Kun kampaamo on alansa huipputasoa, myös nettisivujen ilmeen tulee olla näyttävä ja viimeistelty.


Työn sisältö
Salon Hot Hair

Millaiset sivut Sinä haluat?
Ota yhteyttä ja kerro suunnitelmistasi, niin katsotaan, miten voin auttaa!