Lattiakolmio Oy
Lattioiden asennus PK-seudulla
Lattiakolmio Oy
Lattiakolmio tekee lattioiden asennusta rakennusliikkeille, yrityksille ja yhteisöille pk-seudulla ja Uudenmaan alueella.
Rakensin Lattiakolmion aiemmat sivut kauan sitten, noin 2018. Nyt oli uudistuksen aika. Mahtavaa, että sain toteuttaa myös nämä uudet sivut! Uudistusta suunniteltiin jo hyvissä ajoin, joten saimme projektin sopimaan hyvin kalenteriin.
Uudet nettisivut
Aiemmat sivut olivat siis kuutisen vuotta vanhat, ja sinänsä ihan toimivat. Vanhoilla sivuilla sisältöä oli kuitenkin todella vähän, ja ulkoasu oli jouduttu rakentamaan kuvapankkikuvien varaan.
Nyt sivujen sisältö suunniteltiin enemmän kohderyhmää ja sivujen tavoitetta ajatellen. Sivuilla esitellään myös eri tyyppisiä kohteita, joihin lattioita on asennettu. Referenssejä on helppo lisätä sivuille – nämäkin sivut tehtiin WordPressillä.
Koska vanhat sivut olivat sisällöltään, ulkoasultaan ja myös tekniikaltaan vanhentuneet, sivut rakennettiin kokonaan uusiksi. Vanhoilta sivuilta mukaan otettiin vain värien lisäksi hieman sisältöä. Sivuista oli nyt mahdollista tehdä enemmän yrityksen näköiset ja tyyliset, kun käytössä oli iso pino valokuvia.
Tärkeät asiat heti näkyviin
On tärkeää, että yrityksen sivuja selaava kävijä näkee heti, mitä on tarjolla, kenelle ja missä. Palvelut ja toiminta-alue tulevatkin esille heti etusivun alussa, ja näkyvät myös muualla. Sisältö ja referenssit kertovat, että palvelut on suunnattu nimenomaan rakennusliikkeille, yrityksille ja yhteisöille.
Yhteystietojen on syytä löytyä sivuilta helposti. Sivujen yläreunassa näkyy sijainti, puhelinnumero ja sähköpostiosoite, ja omalla yhteystietosivullaan vielä tarkemmat tiedot karttoineen ja laskutusosoitteineen.
Tärkeät tiedot löytyvät kätevästi myös mobiililaitteilla. Sivut ovat helppokäyttöiset ja selkeät myös tabletilla ja puhelimella.
Uudet nettisivut rakennettiin nopeiksi, selkeiksi ja helppokäyttöisiksi. Lisäksi ne sijaitsevat nopealla palvelimella Hostaanilla.
Työn sisältö
Lattiakolmio Oy
Millaiset sivut Sinä haluat?
Ota yhteyttä ja kerro suunnitelmistasi, niin katsotaan, miten voin auttaa!